Jäin miettimään tätä eroa, mikä ns. syntymäjehovilla (todistajaperheisiin syntyneet ja sellaisessa kasvaneet) on ns. liittymäjehoviin (uskontoon itsenäisesti muualta tulleet), erityisesti nuorten asenteita ajatellen. Itse edustan jotakuinkin täysin ensiksimainittua ryhmää, joten en osannut todistajavuosina pitää nuorison ajoittain hyvinkin railakasta käytöstä mitenkään kovin poikkeuksellisena. Salilla ja kirjallisuudessa kun oli ihan riittämiin tolkutettu, miten ne maailmalliset ovat pahoja, hillikkeettömiä hedonisteja, joten tätä taustaa vasten eihän jt-nuori kertakaikkiaan koskaan eikä mitenkään voinut olla yhtä paha, teki sitten mitä tahansa. Koska maaillmalliset olivat jokatapauksessa vielä paljon pahempia, järjestön mielestä.Nuoret olivat monasti hyvin maailmallisia ja maailmallisuus tarttui heihin liiankin helposti.
Sitä ei voinut ymmärtää sellaista, kun en ole syntymä-jt.
Ja kyllä sitä tehtiinkin, jt-nuorison kesken siis. En ole vielä toistaiseksi missään kertaakaan törmännyt edes lähelle samanlaiseen käytökseen, mitä todistajavuosina/-nuorena. Mikä on kieltämättä hyvin ironista, esimerkillisiä uskovaislapsia esimerkillisestä uskovaisperheestä kun olevinaan oltiin.
On totta, nyt kun asiaa jälkikäteen katsoo, etteivät iältään nuoret liittymäjehovat about koskaan henganneet samoissa jengeissä. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että jos/kun kerta hengelliset asiat ovat oikeasti kiinnostaneet siinä määrin, että uskontoon on tullut liityttyä, niin ei sitten välttämättä känniördääminen kuulu samaan kuvioon. Mutulla heittäisin, ettei syntymäjehovanuoria ne hengelliset asiat juuri koskaan kiinnostaneet, mutta tietty eipä heistä kovin moni olekaan uskontoon vapaaehtoisesti liittynyt. Tai olihan niitäkin, hyviksiä, mutta heihin päti sama kohtalo kuin liittymäjehoviin: kiitos-ei-tervetuloa jt-nuorison messiin.
Jos porukassa oli jostain syystä satunnaisesti iltaa istumassa jompaankumpaan ryhmään (hyvis-syntymäjehova tai liittymäjehova) kuuluva yksilö, oli muulla jengillä suunnilleen yhtä rento meininki kuin sunnuntaiesitelmässä. "Hei, pelataanko yhdessä raamatullisia pelejä ja seuraleikkejä!"
On kieltämättä surullista, että syntymästään asti järjestössä olleille nuorille ei oikein missään vaiheessa pysty kehittymään normaalia olemisen mallia, siis nimenomaan vapaa-aikaa koskien. Kun kasvaa 'kaikki on kielletty' -mentaliteetilla porukassa, jonka mottona on olla aina oikeassa ja parempi kuin muut ihmiset, ei ole ihme että suhde normaaliin elämään vääristyy. Ironian puolelle homma lipsahtaa viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen illan r*nkkausbileistä toipumiseen tarvitsee reilun annoksen tasoittavaa kyetäkseen raahautumaan salille sunnuntaiesitelmää kuulemaan ja jumalan valitsemaa, esimerkillistä uskovaista näyttelemään, eikä sittenkään näe tilanteessaan mitään ristiriitaa.
Ei se tietysti aina niin mennyt, että jt-nuorison kesken vedetään överiksi, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan hyvin usein kuitenkin. Jarken(?) lainaukseen palatakseni, en sanoisi että todistajanuoriin välttämättä tarttui maailman henkeä; kyllä tämä pöljäily oli ihan nimenomaan todistajauskon ahdasmielisyyteen ja sen kanssa taiteiluun liittyväistä. Pieni annos maailmallista normaaliutta ei olisi siinä mielessä tehnyt yhtään huonoa.
Mites muilla? Kumpaan ryhmään (syntymäjehovat vai liittymäjehovat) itse aikanaan kuuluitte, ja millaisia kokemuksia teillä on aiheesta?