Kolminaisuusoppi

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Meikäläinen ei itse asiassa muista lukaisseensa sellaista teologista selitysteosta jossa ei olisi Raamatun jakeita mukana.

""jt-lahkon opeissa on paljon väärää ja jopa suoraa valheellisuutta"" -Niinpä, eikä puheena olevasta asiasta ole vääriä käsityksiä kuin väärässä oleviksi myönnetyissä lahkoissa jotka ovat kouluttamattomien, mutta jonkinlaisella kombinaatiolla karismaattisien / bisnesvainuisten henkilöiden perustamia / johtamia.
Raimo Mylly

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Vieras kirjoitti:Meikäläinen ei itse asiassa muista lukaisseensa sellaista teologista selitysteosta jossa ei olisi Raamatun jakeita mukana.
Jt:n selittelyteoksissa niitä vasta onkin. Jakeiden mukanaolo ei ole siis tae yhtään mistään.
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Täytyy siis tietää milloin on kysymys vakavasti otettavasta tutkimuksesta ja milloin lahkon "ansasta".
Raimo Mylly

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Sen erottaminen eli 'tietäminen' vaatii omaa asioihin perehtymistä eikä pelkkää uskomista 'Oikeampaan Totuuteen'.
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Esim. yliopistolliseen tutkimukseen täytyy ihmisen voida myös luottaa, julkisuuskontrolleineen, lehdistötarkkailuineen, nettikäsittelyineen.

Lahkon nettikäsittelyn esimerkkinä mainittakoon www.veljesseura.org.
Raimo Mylly

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Sinun on syytä perehtyä tuohon yliopistolliseen tutkimukseen, että osaat keskustella asioista. Nythän sinä vain tyydyt julistamaan uskoasi kykenemättä lainkaan keskustelemaan siitä ja sen perusteista.
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jahka keretään. ostin uuden kännykän koeajalla ja perehtyäkseni sen toiminnan varmuuteen purin sen ensin. Osat täytyisi saada takaisin kuorten sisään kun eri yliopistot eivät suostuneet tutkimukseen pyynnöstä huolimatta.
Raimo Mylly

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Onkohan jossain avoimet ovet... tai tietokonekontrolli pettänyt... :roll:
timoteus

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja timoteus »

Raimo Mylly kirjoitti:Voidaan tietenkin ajatella, että tuo ykseys tarkoittaisi persoonallista ykseyttä jolloin juutalaisten uskonkäsitykseen olisikin tullut merkittävä muutos jota siinä ei toisaalta enää ole. Joten meidän on mietittävä, voisiko se sittenkin tarkoittaa jotain muuta... kuten esimerkiksi samanmielisyttä joksi se normaalisti mielletään.

Raamatusta löytyy apu tähän probleemaan. Katsotaan tämä toinen kohta Johanneksesta:
17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
17:23 minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Jos menemme persoonallisen ykseyden taakse, niin joudumme nyt merkilliseen tilanteeseen. Kaikki





Jeesuksen seuraajat muuttuvatkin osaksi jumalaa ja jumalasta tuleekin nyt miljoonayhteinen! Ei kuulosta kovinkaan fiksulta vai mitä. Mitäpä jos tuo ykseys on siis sitä millaiseksi se yleensä ymmärretään = samanmielisyyttä.

Eikö tuota ajatusta tue sekin, että niin Jeesus kuin pyhä henki rukoilevat Isää? Eikö ole aika omituinen ajatus että jumala rukoilee itseään?
Miten altis on henkesi ymmärtämään näitä asioita?




HEI!VAPAAKIRKOSSA ON KOLMINAISUUS OPPI.JOTA EN TAJUNNUT SILLOINKAAN MITENKÄÄN......
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mikä tekee Kolminaisuuden vaikeaksi, sitä ei meikäläinen voi ymmärtää. Luulisi, että sen jälkeen kun uskoo Jumalaan, menee kolminaisuus kuin palanpainikkeena.

Pyhä Henki on tavallaan myös kirjoitustapa. Kai sen voisi korvata vaikka Herra Seepaotilla taikka Jehoovalla. Miksi sitten Pyhää Henkeä käytetään, niin ehkä esim. ettei kuulijalle synny mielikuvaa paikalle rientävästä parrakkaasta Jehoovasta. Kyllähän Raamatussa kerrotaan kuinka Jumalan voima toimii, noin seurauksina, esim. vedenpaisumus, mutta näissä ei puhuta Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on persoonallinen.

Miksei taas Jeesus olisi, kuten sanotaan, orjan osan ottanut. Kuinka enkeli olisi ottanut orjan osan. Kuinka enkeli olisi siinnyt Pyhästä Hengestä. Mutta jos oikeasti Jeesus olisi ollut enkeli, miksei sitä olisi voitu sanoa "teille syntyy enkeli, ihan justiinsa kuin minäkin tässä joka asiasta kerron". Jeesus antoi syntejä' anteeksi. Niitä ei teologien mielestä voi enkeli antaa anteeksi.

Mikael ? Lahkolla Mikael oli ennen paavi. Onko se siis pätevä asiasta puhumaan ? Mutta ei Raamatussa ole ilmoitettu että Mikael olisi Jeesus. Lahkon tekniikalla ei kai löytyisi vastaväitettä myöskään jos sanottaisiin Jeesusta Kaaprieliksi. Kaaprielin ottaminen Jeesukseksi kuitenkin sisältäisi jonkin syyn. niin Mikaelinkin, mutta mikä se on ?
Šaʾul HaTarsi

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Šaʾul HaTarsi »

Kolminaisuusopin kohdalla on oikeastaan turha vedota seuran menetelmiin tai tulkintoihin. Kominaisuusoppi ja siitä poikkeavat näkemykset jumalasta ovat sen verran vanhempaa perua, että monet muut ovat ehtineet pohtia kolmiyhteisen jumalan olemusta jo paljon ennen todistajia.

Nikean kirkolliskokouksen tarkoitus oli varmasti osittain lopettaa riidat eri näkemysten kesken, se valitettavasti edellytti muulla tavalla ajattelevien julistamista vääräuskoisiksi ja myös vainoa näitä kohtaan. Nykyisin vallalla oleva, yleisin kristillisyys muodostui siis useamman sadan vuoden kuluessa, ja on aivan samalla tavalla ihmistuotantoa kuin nykyisemmätkin uskonsuuntaukset, kuten todistajuus, mormonismi, adventistit, ym. Valitettavasti monetkaan nykykristityt eivät itse ole tietoisia näistä asioista, he kyllä mielellään omasta uskonkannastaan johtuen moittivat muita, kuten todistajia, herkkäuskoisiksi ja aivopestyiksi ym. ollen kuitenkin itse aivan samanlaisia.
Monoteististen uskontojen probleema tuntuu yleensäkin olevan ahdasmielisyys, joka johtaa juuri näihin karttamisiin ja "vääränlaisen" tiedon ohittamiseen.

Kolminaisuusoppiin liittyen usein kiistelty kohta on Johanneksen alussa oleva ns. Logos-hymni, jossa todistajat ovat kääntäneet jumalan pienellä kirjaimella, ja kolminaisuusopin kannattajat taas näkevät selvästi Jeesuksen jumalana. Isolla kirjaimella.
Tästäkin on kuitenkin monia näkemyksiä. Joidenkin mielestä koko alku on myöhemmin liitetty evankeliumiin, toisten mielestä se on sekoitus juutalaista mystiikkaa jota on tulkittu väärin.
Jeesushan usein yhdistetään Sanalaskuissa olevaan viisauteen, unohtaen kokonaan sen, että viisaus-sana on feminiini, eikä Jeesusta ollut tuohon aikaan olemassakaan, kun teosta on väsätty.
Lisäksi juutalainen traditio esittää, että viisaus on jumalan laki, eli toora joka oli jumalan luona jo ennen luomista. Siirakin kirja puolestaan yhdistää tooran aiemmin olemassaolevaan personoituun viisauteen.

"Jewish tradition holds that "Moses received the Torah from Sinai," yet there is also an ancient tradition that the Torah existed in heaven not only before God revealed it to Moses, but even before the world was created. "

"The Torah was often compared to fire, water, wine, oil, milk, honey, drugs, manna, the tree of life, and many other things; it was considered the source of freedom, goodness, and life; it was identified both with wisdom and with love"

http://www.jewishvirtuallibrary.org/jso ... n_Law.html

"The Wisdom of Ben Sira identified the Torah with preexistent personified wisdom (1:1–5, 26; 15:1; 24:1ff.; 34:8; cf. Prov. 8:22–31)"

JESUS SIIRAKIN KIRJA

1. Luku

1. Kaikki viisaus tulee Herralta, ja hänen tykönänsä se on iankaikkisesti.
2. Kuka voi laskea meren hiekan ja sateen pisarat ja iankaikkisuuden päivät?
3. Kuka voi tutkia taivaan korkeuden ja maan leveyden ja meren syvyyden ja kuka viisauden?
4. Ennen kaikkia muita luotiin viisaus: taito ja ymmärrys ovat hamasta iankaikkisuudesta.

26. Jos viisautta halajat, pidä käskyt, niin Herra sen sinulle lahjoittaa.

15. Luku

1. Herraa pelkääväinen tekee näin, ja se, joka pitää kiinni laista, saa omaksensa viisauden.

24. Luku

1. Viisaus ylistää itseänsä ja kerskaa kansansa keskellä.

34. Luku

8. Laki toteutuu eikä petä. ja viisaudella, jonka suu on luotettava, on täyttymyksensä.

--------------------------------------------------

Se, että Jeesus rukoilee isää ja sanoo vain isää hyväksi, ym. johtuu kolminaisuusopin kannattajien mielestä siitä, että Jeesus oli tuolloin ihminen ja alemmassa asemassa.
Tämä on hyvin hullunkurista, kun ajatellaan vaikka sitä mitä Jeesuksen sanotaan sanoneen ristillä viimeisiksi sanoikseen yhden evankeliumin mukaan: "Isäni, isäni, miksi minut hylkäsit". Jos Jeesus olisi ajatellut olevansa kolmiyhteisen jumalan osa, joka normaalisti on tasaveroinen kahden muun osan kanssa, miksi hän olisi sanonut näin?
Kolmiyhteisyyteen liittyvä tasapäisyys saa muutenkin Sauluksen sanoista kovan kolauksen, sillä hän ykskantaan toteaa Jeesuksen kuoleman jälkeen, että kristus on seurakunnan pää, ja jumala on kristuksen pää.

1. Kor. 11:3

Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.

Selvää on myös, että Jeesus juutalaisena ei ole uskonut kolmiyhteiseen jumalaan. Sen sijaan hän saarnasi taivasten valtakunnan tuloa, oli Johanneksen kastama, mikä viittaa siihen, että hän oli Johanneksen opetuslapsi, hänet teloitettiin kapinoinnista, sillä ristiinnaulitseminen ei ollut teloitusmuoto jumalanpilkasta. Jumalanpilkasta annettava tuomio olisi voinut olla kivittäminen.

Kolminaisuusopissa on siis nähtävissä jumalan evoluutio. Se osoittaa selvästi miten ihminen luo itse itselleen jumalia omiin tarpeisiinsa, omista lähtökohdistaan ja sen hetkisestä ymmärryskyvystään ponnistaen. Jeesuksen seuraajat pettyivät kun hän ei tullut odotusten mukaisesti takaisin, joten tila oli vapaa uusille tulkinnoille.
-------------
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Kolminaisuusopin kohdalla on oikeastaan turha vedota seuran menetelmiin tai tulkintoihin"
-Lahkohan tapaa valehdella opin kuin opin kohdalla, mutta kolminaisuusoppia se vastustaa valheillaan.

Joh 1:1 osoittaa että Jeesus ei ole luotu eikä enkeli, vaan tosi Jumala. Lahko on jakeen lopussa olevan Jumalan ( "ja sana oli Jumala" ) muuttanut pienellä kirjaimella alkavaksi jumalaksi, vieläpä englanninkieliseen laitokseen laittanut epämääräisen artikkelin a (a god). VArtiotorniseuran julkaisuissa käytettiin suomennoksena "eräs jumala" tuonne vuoteen 1975.

Tuosta lahkon käännösvirheestä ovat kaikki kieliasiantuntijat harvinaisen yksimielisiä. Esim. Pasi Turunen esittelee seitsemisen asiantuntijalausuntoa, eri uskontokuntiin kuuluvilta ja agnostisilta tiedemiehiltä.

Lahkolta kyse on tietoisesta Raamatun sanoman väärennöksestä.
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Jeesus antoi syntejä' anteeksi. Niitä ei teologien mielestä voi enkeli antaa anteeksi.
Papithan jakavat itsekin anteeksiantoja.
Vieras kirjoitti:Tuosta lahkon käännösvirheestä ovat kaikki kieliasiantuntijat harvinaisen yksimielisiä.
Ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi monet muutkin Raamatun käännökset kääntävät kohdan muotoon "jumala".
Vieras

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Papithan jakavat itsekin anteeksiantoja"
-Puhumattakaan vartiotorniseurasta, joka toteaa vanhintensa synnit anteeksisaaduiksi 3 vuoden kuluessa.

" monet muutkin Raamatun käännökset kääntävät kohdan muotoon "jumala"."
-Sekä vartiotorniseuran materiaalissa tunnettu oppinut Barclay Glasgovin yliopistosta. Barclay itse taas on asiasta lausunut, että vartiotorniseura on harkitusti leikannut hänen lausuntoaan niin, että on saanut hänet sanomaan täysin päinvastaista kuin hän on tarkoittanut. Barclayn sitaatti on lahkolla kirjassa "Puhu perustellen käyttämällä Raamattua". Asiasta kertoo Pasi Turunen kirjassaan "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa". Kirjassa on lähdeviitteet. Jehovantodistajat eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Turusen kirjassa.
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kolminaisuusoppi

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

vieras kirjoitti: Joh 1:1 osoittaa että Jeesus ei ole luotu eikä enkeli, vaan tosi Jumala. Lahko on jakeen lopussa olevan Jumalan ( "ja sana oli Jumala" ) muuttanut pienellä kirjaimella alkavaksi jumalaksi, vieläpä englanninkieliseen laitokseen laittanut epämääräisen artikkelin a (a god). VArtiotorniseuran julkaisuissa käytettiin suomennoksena "eräs jumala" tuonne vuoteen 1975.

Tuosta lahkon käännösvirheestä ovat kaikki kieliasiantuntijat harvinaisen yksimielisiä. Esim. Pasi Turunen esittelee seitsemisen asiantuntijalausuntoa, eri uskontokuntiin kuuluvilta ja agnostisilta tiedemiehiltä.

Lahkolta kyse on tietoisesta Raamatun sanoman väärennöksestä.
Johanneksen kohtaa tulkitessa olisi hyvä tutkia paremmin antiikinajan käsityksiä jumalallisuudesta.
Kreikkalainen maailma tunsi tuhansia jumalia ja jumaluuksia.
Varhaiskristillisessä kirjallisuudessa näkyy selvä opillinen kehityssuunta, jossa alkuvaiheen juutalaisesta profeetasta jeesuksesta tulee lopulta pakanoiden jumala ja koko ihmiskunnan pelastaja.

Paavalin kirjeet ovat kaikkein varhaisimpia todisteita siitä millaisessa asemassa Jeesus oli alkukristillisesssä teologiassa.
Paavalille Jeesus oli ihminen, joka oli kutsuttu tehtäväänsä ja osoittautuessaan uskolliseksi ihmiseksi kuolemaansa asti niin ylösnousemuksen kautta Jumala korotetti ihmisen Jeesuksen kristuksen Herraksi joka oli kuitenkin alisteisessa asemassa Jumalaan nähden.

Lopulta Herra Jeesus luovuttaisi pelastajan osuutensa ja valtansa Isälleen Jumalalle.
Näin siis lyhyesti Paavalin kirjeiden ydin, Paavalin näkemys tulee mm. 1.Kor.15 luvussa

Antiikissa Herra nimitystä käytettiin arvoltaan ylimmistä henkilöistä sekä uskonnollisista opettajista. Jumallisuutta kuvattiin mm. keisarin yhteydessä aivan samoin kuin se Paavalin kuoleman jälkeen tuli kristiuskoon.
Raamatussa Jeesuksestakin käytetty Jumalan Poika nimike kuului myös antiikin sanastoon, juutalaisuudessa sillä nimityksellä ei viitattu jumalalliseen alkuperään vaan tehtävään ja asemaan Jumalan edessä.
Vastaa Viestiin