”Kun Joseph Smith nuorempi perusti mormonikirkon virallisesti 6. huhtikuuta 1830 New Yorkin osavaltion pohjoisosassa, siihen kuului aluksi vain kuusi jäsentä. Nykyään Utahin mormonikirkko, virallisesti Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, on verrattomasti suurin useasta mormoniyhteisöstä, ja sillä on 4,7 miljoonaa jäsentä 75 maassa.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Mormoni-yhteisön kasvu ei tietenkään ole Vt-seuran mielestä merkki Jumalan siunauksesta. Vaikka Vt-seuralla itsellään oli muutamia vuosia tämän jälkeen miljoona jäsentä vähemmän kuin kilpailijallaan, niin siitä huolimatta sen oma jäsenmäärän kasvu on jotenkin enemmän Jumalan siunaamaa kehitystä kuin muiden uskontojen vastaava:
Vt-seura käyttää siis täsmälleen samaa logiikkaa kuin MAP-kirkkokin yrittäessään perustella oman uskontonsa oikeellisuutta, nimittäin vetoamista jäsenmäärän kasvuun:”Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen maallinen omaisuus on jatkuvasti kasvanut. Vuodesta 1971 lähtien Jehovan todistajien lukumäärä on lisääntynyt alle 1600000:sta vuonna 1989 saavutettuun huippuun, joka oli yli 3700000. Millainen todiste se onkaan Jumalan siunauksesta!” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1990)
Ja takaisin sisar-uskonnon leiriin:”Jumalan kansa on nähnyt, miten seuraava Jesajan muistiin merkitsemä ennustus on täyttynyt kirjaimellisesti: ”Pienestä tulee tuhat ja vähäisestä mahtava kansakunta.” (Jes. 60:22.) Niiden voideltujen pieni ryhmä, joka oli mukana Valtakunnan työssä 1900-luvun alussa, ei voinut kuvitellakaan, että vuonna 2008 tähän työhön osallistuisi noin seitsemän miljoonaa todistajaa yli 230 maassa.” (Vartiotorni 15. syyskuuta 2008)
Mutta eivätkö Jehovan todistajatkin etsi ovelta ovelle käännynnäisiä omaan uskontoonsa, vieläpä pareittain, aivan kuten mormonitkin omaansa? Jehovan todistajat pyrkivät pääsemään ihmisten kanssa järjestelmälliseen tutkistelusuhteeseen, jonka myötä vastaanottava henkilö vaiheittain omaksuu Jt-opit ainoana oikeana opetuksena, ja ”edistyy lopulta kasteelle”.”Monille mormonismi todennäköisesti tuo mieleen miellyttävät, vakavannäköiset nuoret miehet, jotka pareittain käyvät ovelta ovelle etsien käännynnäisiä.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Ja mitä vakavanaamaisuuteen tulee, niin ainakin kaikki minun tapaamani mormonit ovat kyllä osanneet hymyillä aivan siinä missä Vt-seuran oppeja tarjoavat Jehovan todistajatkin.
Myös Vt-seura lupaa omille käännynnäisilleen näitä täsmälleen samoja asioita, joten jehovantodistajuudellakin näyttäisi ensisilmäyksellä olevan paljon tarjottavana. Kunnes henkilö tutkii Jt-oppien taustoja ja Vartiotorni-seuran luotettavuutta muualtakin kuin vain järjestön omasta mainoskirjallisuudesta. Todellisuudessa tarjolla on ainoastaan katteettomia lupauksia ja marionettipaikka kirjapainolahkon rattaistossa. Ja ajan hukkaamista:”Mormonien lähetystyötä tarkastelevassa artikkelissaan aikakauslehti Newsweek toteaa, että uusille käännynnäisille ”mormonismi lupaa huolehtivien ystävien verkoston, opin ikuisesta perheestä ja elävän profeetan, joka tuo heidän elämäänsä varmuutta”. Perhe ja ystävät, mahdollisuus asemansa kohentamiseen ja uskonnollinen varmuus ovat kaikki varmasti hyvin vetoavia ja haluttuja nykyajan nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Tässä mielessä mormonismilla näyttää olevan paljon tarjottavana.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Vt-seura lanseerasi taannoin oman versionsa tästä samasta kannustimesta seurakuntalaisilleen, joka tunnetaan nimellä ”perheen palvontailta”. Tämä muutos tehtiin Jt-piireissä vasta 2008 seurakunnan viikottaisten kirjantutkistelu –kokousten lopettamisen jälkeen. Kilpaileva liike oli tässä asiassa edellä, koskapa heillä oli jo 25 vuotta aiemmin tämä käytäntö voimassa.”Perheitä kannustetaan käyttämään maanantai-iltoja – perheen koti-iltoja – yhteiseen tutkimiseen, virkistykseen ja muihin perhehankkeisiin.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Tässä piirteessä MAP-kirkko on vieläkin enemmän verrokkiansa edellä. Vt-seura tuskin koskaan pystyy samaan tässä suhteessa; Jehovan todistajaa neuvotaan olemaan säästeliäs ja luottamaan jehovaan. Tai mahdollisesti pyytämään toiselta Jehovan todistajalta pienen vipin jos oikein tiukka paikka tulee. Mutta sitten arkaan aiheeseen:”Kirkolla on myös oma sosiaalihuoltonsa niiden mormonien auttamiseksi, jotka ovat ehkä joutuneet taloudelliseen ahdinkoon.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Ja miten Vt-seura sitten rauhoittelee omia väsyneitä jäseniään?”Kirkon kaikista uskonnollisista ja sosiaalisista ohjelmista on ollut vain vähän jos lainkaan todellista hyötyä sen jäsenille. Päinvastoin ne vaatimukset, joita tällaiset ohjelmat asettavat sen jäsenille ajan, vaivannäön ja rahoituksen suhteen, vain lisäävät heidän pettymystään ja masennustaan. Sen johdosta sekä aikuisten että nuorten tekemien itsemurhien määrä ylittää Utahissa kansallisen keskiarvon, ja mormonit käyttävät rauhoitteita ja piristeitä ja muita lääkkeitä paljon enemmän kuin väestö yleensä.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Lisää MAP-kirkon johtajien huolenaiheita:"Kun olemme väsyneitä tai meillä on paineita, emme saa koskaan päätellä, että voisimme helpottaa tilannettamme vähentämällä hengellistä toimintaa. Se olisi pahinta, mitä voisimme tehdä." (Vartiotorni 15. tammikuuta 2011, s. 25)
Tässä sitten samasta huolenaiheesta juontuvaa painostusta Vt-seuran puolella:”Toinen kirkon johtajien huolenaihe on viime vuosina tapahtunut toimettomien jäsenten määrän jatkuva kasvu.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
Sangen tuttua tämäkin:"Sihteeri antaa joka kuukausi kirjantutkistelunjohtajille luettelon niistä, joilta ei ole saatu raporttia. Palvelusvalvoja ottaa tutkistelunjohtajien kautta johdon seurakunnassa esiintyvän epäsäännöllisyyden vähentämisessä. Älkäämme koskaan unohtako sitä, että meillä jokaisella on oma vastuumme Jehovan edessä osallistua säännöllisesti meille annettuun työhön" (Valtakunnan palveluksemme tammikuu 2000)
Entä onko taivas sitten suljettu Jehovan todistajilta, jos asiaa Vt-seuralta tiedustellaan?”Mormonit uskovat myös jatkuvaan ilmoitukseen – taivasta ei ole suljettu heiltä. Kirkon presidentti saa profeettana, näkijänä ja Jumalan tahdon paljastajana viestejä tai vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin suoraan Jumalalta.” (Herätkää! 22. maaliskuuta 1983)
”Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa, että ”Jumalan erittäin moninainen viisaus” voi tulla tunnetuksi ainoastaan Jehovan viestintäkanavan, uskollisen ja ymmärtäväisen orjan, kautta." (Vartiotorni 1. lokakuuta 1994 s. 8 )
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa (4. Moos. 16:1-3)." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)