Ylläolevan uskomuksen mukaan minäkin elin elämääni kunnes laput alkoivat väistyä silmiltä. Aikaisemmin en ollut ymmärtänyt kuolemanpelkoa lainkaan enkä edes ajatellut omaa kuolevaisuuttani, vaan elin "kuolemattomana", vakuuttuneena siitä että säilyisin elossa Harmagedonin läpi eikä minun tarvitsisi kuolla - koskaan.Vartiotorni 15.2.1995 kirjoitti:Mutta meidän aikanamme saavat miljoonat Jehovan kansaan kuuluvat – tosiaankin suuri joukko, jota kukaan ei kykene laskemaan eikä rajoittamaan – ainutlaatuisen edun varjeltua elossa suuren ahdistuksen läpi. Eikä heidän tarvitse kuolla koskaan.
Rehellisesti sanottuna uskon menettämisen jälkeen oli aikamoinen shokki ymmärtää, että tulisin jonain päivänä kuolemaan. En ollut uhrannut tuolle mahdollisuudelle aikaisemmin elämässäni lainkaan ajatuksia, sillä pidin itsestäänselvänä että Harma olisi korkeintaan muutaman vuoden päässä ja pääsisin pian rapsuttelemaan leijonan korvantaustaa.
Kun vielä jaksoin esittää kunnon jehovantodistajaa, minun kävi sääliksi niitä nuoria, jotka kirkkain silmin kertoivat etteivät aijo opiskella, mennä naimisiin tai hankkia lapsia sillä "paratiisissa kerkeää sitten". Yritin vaivihkaa vihjata että olisi sellainen mahdollisuus että vanhenette ja kuolette, sillä "Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivaiden enkelit eikä Poika, vaan ainoastaan Isä." (Matteus 24:36) Puheeni kaikuivat kuuroille korville, sillä lopun ajan tunnusmerkkejä oli kuulemma nyt enemmän kuin koskaan.
Kerran keskustelin eräässä illanvietossa siitä millaisia läsnäolevat olisivat jos he eivät olisi Jehovan todistajia. Yllättävän moni kertoi että silloin heidän täytyisi uskoa sielunvaellukseen tai johonkin muuhun, koska eivät kestäisi ajatusta kuolemasta.
Onko kuolema tarkoituksella demonisoitu VT-seuran taholta? Jokainen Vartiotorni osaa muistuttaa kärsimyksistä, sairauksista ja vanhenemisesta ja kuolemasta. Millainen oli käsityksenne asiasta ennen silmien avautumista? Mitä Veljesseuralaiset ajattelevat kuolemasta nykyään?
