Ariadna kirjoitti:Tottahan tuo, mutta nyt tuokin on sitten virallistettu uudeksi valoksi.
Maken kanssa tuossa äsken tuumittiin tätä. Päädyimme tulokseen, ettei tässä ole kyse vielä virallistetusta valosta, vaan sen ennakkopilkahduksista. Meille kummallekaan ei noussut mieleen yhtäkään lehteä tai kirjaa, missä tämä olisi julkistettu, mutta tulossahan tämä valo on ainoastaan sen aika antaa odottaa itseään.
Onko koskaan virallisessa doktriinissa viitattu vuosikokoukseen, emme tällaista löytäneet. Tämä on siinä määrin iso "jytky", että sitä kannattaa seurata. Jehova tulee - oletko valmis!
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Onko koskaan virallisessa doktriinissa viitattu vuosikokoukseen, emme tällaista löytäneet.
Niin, siis, joo, eli vuosikokouksen menoon toki on viitattu, mutta noita viitteitä en muista koskaan nähnyt merkittävän oppinäkemyksen myöhäisempänä tukiviitteenä.
On hauskaa, kun tiedämme täällä oppimuutokset sun muut paljon ennen seurakuntalaisia. Kuten esimerkiksi lehtien oheneminen oli kiva kertoa mutsille 3kk etukäteen...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Kaarmis kirjoitti:On hauskaa, kun tiedämme täällä oppimuutokset sun muut paljon ennen seurakuntalaisia.
Hilpeysaste nousee omiin sfääreihinsä jo sillä, että tunnnemme myös ne oppimuutokset, joita monet jehovantodistajat eivät pahimmissa painajaisissaankaan uskoisi todeksi.
Siitä on jo 17 vuotta, kun minut erotettiin seurakunnasta. Olen jo jt-seuran oppeja paljon unohtanut. Mutta kertokaahan, missä kohdin raamatussa mainitaan, että harmagedonissa jopa 99,9 prosenttia tullaan tuhomaan tai ylipäätänsä kuolee.
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Maken kanssa tuossa äsken tuumittiin tätä. Päädyimme tulokseen, ettei tässä ole kyse vielä virallistetusta valosta, vaan sen ennakkopilkahduksista. Meille kummallekaan ei noussut mieleen yhtäkään lehteä tai kirjaa, missä tämä olisi julkistettu, mutta tulossahan tämä valo on ainoastaan sen aika antaa odottaa itseään.
Melko selvää tekstiä hallintoelin on livenä tarjoillut, eiköhän tämä tosiaan pian lehdistä löydy.
That slave is the small, composite group of anointed brothers serving at world headquarters during Christ’s presence who are directly involved in preparing and dispensing spiritual food. When this group work together as the Governing Body, they act as “the faithful and discreet slave.”
SisarHento kirjoitti:Mutta kertokaahan, missä kohdin raamatussa mainitaan, että harmagedonissa jopa 99,9 prosenttia tullaan tuhomaan tai ylipäätänsä kuolee.
Se lienee käsikirjoituksessa, josta selviää myös Jeesuksen 1914-maininta. Se on se kuuluisa nk. toistaiseksi löytymätön käsikirjoitus.
"This cannot be very far off, for Jesus said that the generation that saw 1914 'will by no means pass away until all these things occur.'-Matt. 24:34, NW." (w56 Oct. 15 p. 616)
"As Jesus said, the end would occur in the same generation that saw the beginning of the 'last days' in 1914.-Matt. 24:34" (w68 May 1 p. 265)
Vieraas kirjoitti:Melko selvää tekstiä hallintoelin on livenä tarjoillut, eiköhän tämä tosiaan pian lehdistä löydy.
Tästä ei ole kyse, vaan siitä tekstistä, jolla asia saatetaan hallintoalamaisten tietoon, siis sekä jehovantodistajien että myös hyvän tahdon ihmisten, siis sen sekundaluokan.
-Upeat puitteet vuosikoukselle, entisöity "halli", olen kuullut että tuo Stanley-hallin katto joka on kuin elävä taivas voidaan saada näyttämään myös öiseltä tähtitaivaalta
Seuraaja kirjoitti:-Upeat puitteet vuosikoukselle, entisöity "halli", olen kuullut että tuo Stanley-hallin katto joka on kuin elävä taivas voidaan saada näyttämään myös öiseltä tähtitaivaalta :)
Olen taas lukenut, että kattokuviota kritisoitiin, koska kaikki eivät pitäneet niitä nykyiseen Vt-opetukseen sopivina. Mutta eihän opetuksellisuus ja kompastuttamattomuus koskekaan hallitsevaa luokkaa, se on opittu viimeistään UN/DPI/NGO -liitännäisjäsenyydessä.
MarkkuMeilo kirjoitti:Olen taas lukenut, että kattokuviota kritisoitiin, koska kaikki eivät pitäneet niitä nykyiseen Vt-opetukseen sopivina.
Tämähän kuuluu uuden uskonnon kasvukipuihin aivan samoin kuin aikoinaan Konstantinus Suuri uudisti temppelirakennuksia aloittaessaan jumalan kaupungin maanpäällisen rakentamisen.
Ensimmäinen suuri muutos vanhoihin temppelirakennuksiin oli juuri tuo kupolimaisesti kaareutuva taivasta muistuttava sisäkatto.
Nähtävästi se oli niin vaikuttavaa koska se jäi kaikkien sen jälkeisten kirkkojen tunnustukseksi.
Ulkopuolelta jt-jiin mukaan tulleille tuo pelkkä taivaan läsnäolo tekee näköjään vaikutuksen.
Ariadna kirjoitti:Tämähän kuuluu uuden uskonnon kasvukipuihin aivan samoin kuin aikoinaan Konstantinus Suuri uudisti temppelirakennuksia aloittaessaan jumalan kaupungin maanpäällisen rakentamisen.
Nämä kattokasvukivut vievät ajatuksen Russelin aikaan, jolloin painotuotteissakin esiintyi lähinnä vapaamuurariyhteyksistä lainattuja kuvioita ja kokoontumisiakin järjestettiin Russelin ihannoimien rappareiden tiloissa. Eikä astrologiahömpötyskään ollut tälle aikamme Laodikean sanansaattajalle vierasta:
"When Uranus and Jupiter meet in the humane sign of Aquarius in 1914, the long-promised era will have made a fair start in the work of setting man free to work out his own salvation, and will insure the ultimate realization of dreams and ideals of all poets and sages in history." (WT May 1 1903 repr. 3184)
"" Kun Apollonios matkusti Persiassa, kävi hän persialaisten maagien eli tietäjien puheilla, ja Damis kertoo päiväkirjassaan, että Apollonios oli maininnut merkillisistä temppelisaleista, joissa oli taivaansiniseksi maalattu kupukatto ja kaikki kiertotähdet, aurinko ja kuu erityisillä koristeilla esitettyinä, niin että taivas näytti aivan luonnolliselta; ja sitä tietäjät tutkivat. Vanhasta Kaldeasta oli siis jotakin jäljellä vielä meidän ajanlaskumme alussa. "" P.Ervast
- Varmaankin tuon rakennuksen arkkitehtuuri on saattanut aiheuttaa hämmennystä tai paheksuntaakin joidenkin todistajien ajatuksissa ensinäkemältä ja sitten he ovat ymmärtäneet että kysymys on rakennuksesta joka on saanut uuden käyttötarkoituksen ja tullut vihittyä tähän tarkoitukseen.
Minä katselen mieluusti sinitaivasta ja pilvenhattaroita, huomauttaisin ettei noiden Stanley-hallin pilvenhattaroiden päällä kuitenkaan istuskele enkeleitä tai kerubeja eikä muutakaan taivaallista joukkoa, eikä liioin muutakaan "merkillistä", helvettikin on jätetty kokonaan kuvaamatta...
- "Taivaankannen tutkiminenkin" jätetään tiedemiehille.
Pitäisiköhän se ehkä maalata muistuttamaan vaikkapa kotoisen suomemme tasaisen harmaata syystaivasta...
Ariadna kirjoitti:Tämähän kuuluu uuden uskonnon kasvukipuihin aivan samoin kuin aikoinaan Konstantinus Suuri uudisti temppelirakennuksia aloittaessaan jumalan kaupungin maanpäällisen rakentamisen.
Nämä kattokasvukivut vievät ajatuksen Russelin aikaan, jolloin painotuotteissakin esiintyi lähinnä vapaamuurariyhteyksistä lainattuja kuvioita ja kokoontumisiakin järjestettiin Russelin ihannoimien rappareiden tiloissa. Eikä astrologiahömpötyskään ollut tälle aikamme Laodikean sanansaattajalle vierasta:
"When Uranus and Jupiter meet in the humane sign of Aquarius in 1914, the long-promised era will have made a fair start in the work of setting man free to work out his own salvation, and will insure the ultimate realization of dreams and ideals of all poets and sages in history." (WT May 1 1903 repr. 3184)
- Kannattaa tosiaan tutkia tuo teksti kokonaisuudessaan, ties vaikka löytyisi vielä päivän horoskooppi...
Seuraaja kirjoitti:Onko Stanley-hall siis SB:n jäljittelyä?:
Joidenkin jehovantodistajien mielestä hallin katto on ristiriidassa viimeiseen asti pakanallisuutta (tietyin poikkeuksin) inhoavan Vt-seuran opetuksen kanssa. Toin ainoastaan esille lukemani kommentit, minulle on aivan yksi lysti miten saatanantorjuntabunkkerinsa sisustavat.