Ei ihmekään, koska koko luomista ei ole kukaan osoittanut tapahtuneen ja Raamatun tarustokin viittaa luomispäivään, ei 7000-vuotiseen ajanjaksoon.Seuraaja kirjoitti:- näimpä, varsin yksinkertainen ja looginenkin päätelmä...joka ei sitten pitänytkään paikkaansa,
Ja tämä Vt-seuran 1914-opetus onkin sitten - mikäli mahdollista - vielä heikommalla pohjalla:ja kesti aikaa ennenkuin Jehovan-todistajat ymmärsivät mitä vuosi 1914 merkitsi "pakanain eli kansakuntien määräaikojen päättymisen suhteen"...
Vt-seura on yllätetty housut kintuissa kun on laitettu jonoon Vt-seuran opettamat Babylonian kunkut ja heidän hallinta-aikansa. Menivät rassukat retkuun lainaamalla inhoamiensa nk. maallisten historioitsijoiden faktoja, jotka sitten kyllä muualla laimaavat epäluotettaviksi.Jehovan todistajat opettavat, että [[Nebukadnessar II]] valloitti, hävitti ja vei juutalaiset Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen 18. hallitusvuotenaan vuonna 607eaa
Danielinkirja ei kerro mitään tuollaista, kyse on mielikuvituksen liiallisesta laukkaamisesta.Tuosta vuodesta 607eaa. tulisi kulua ”seitsemän aikaa” pakanahallitsijoiden hallitessa maata Dan. 4:13 mukaisesti
Toinen mielikuvituksen laukkaaminen, noissa molemmissa viitteissä annettiin nimenomainen ohje nimenomaiseen tapaukseen. Mielikuvituksellisuuden osoittaa myös se, että nykyisin Vt-seura on tässä epäloogisempi kuin Russell, joka joka sekoili tässä vähemmän ja laski loogisesti myös, että Ilmestyksen 3,5 aikaa on 1260 vuotta.{{sitaatti|Raamattu osoittaa, että profeetallista aikaa laskettaessa päivä lasketaan vuodeksi (Hes. 4:6; 4. Moos. 14:34).
Hyvin ymmärrettävästi pupesta puuttuu koko 1914-huuhaan oleellisin asia.<ref>''Puhu Perustellen Käyttämällä Raamattua, 2004, Jehovan todistajat'', s. 33.</ref>
Kuka tahansa jehovantodistaja voi ajankulukseen yrittää osoittaa nimenomaan Raamatulla, että vuosi 1914 olisi profeetallinen:
Tämä täyttymys sisältää laskutoimituksen, jonka tulos on 2520 vuotta:”Kuten Raamatun ennustusten täyttymys osoittaa, olemme eläneet tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä vuodesta 1914 lähtien.” (Vartiotorni 1. joulukuuta 2005 sivu 5)
Vartiotorniseura siis esittää, että tuon 2520-vuoden jakson laskennalle on peruste Raamatussa. Jotta tuohon lopputulokseen päästään, on Raamatulla osoitettava esimerkiksi:”Pakanain ajat alkoivat, kun kansat rupesivat tallaamaan maallista Jerusalemia vuonna 607 eaa., ja ne käsittivät seuraavat 2520 vuotta vuoteen 1914 saakka, jolloin Jehova asetti Jeesuksen valtaistuimelle Messiaaniseksi Kuninkaakseen taivaallisessa Jerusalemissa.” (Vartiotorni 1. tammikuuta 1989 sivu 19)
-Että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista tarkoitettiin nimenomaan Nebukadnessarin hulluuden seitsemää aikaa.
-Että nämä seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta.
-Että nämä vuodet eivät olisi tavallisia babylonialaisia kalenterivuosia, vaan ovat profeetallisia vuosia.
-Että nämä 2520 päivää soveltuisivat johonkin muuhunkin kuin Nebukadnessarin hulluuteen, eli niillä olisi suurempi täyttymys.
-Että tässä mahdollisessa suuremmassa täyttymyksessä laskettaisiin yksi vuosi päivää kohden.
-Että näin laskettu 2520 vuoden jakso olisi alkanut Nebukadnessarin autioitettua Jerusalemin.
´
Mutta jos sinä Seuraaja yrittäisit vastata edes muutamaan auki olevaan kysymykseen ennen kun kommentoit yllä olevia kysymyksiä.