Ex JT-tytön elämää -blogi

[meikku]

Toi blogi kyllä osuu ja uppoaa... monet jutut vois olla itseni kirjoittamia... jos nyt osaisin noin hyvin pukea ajatuksia sanoiksi

[Robyn]

En mä itse asiassa ole täysin sitä mieltä, että kaikkien ongelmien takana olisi uskonto.
Vanhempani ovat varmasti olleet muilla tavoin alttiita ja sitten uskonto on hoitanut loput.

Itse näen yksilön roolin suurempana. Työelämästä on kirjoitettu paljon ja useimmissa ongelmia luotaavassa julkaisussa on tullut esiin se seikka, että määrätynlaiset ihmiset hakeutuvat määrätynlaisiin tehtäviin. Uskonnossa uskon vallitsevan samat lainalaisuudet. Aikuinen hakeutuu/pysyy yhteisössä, joka antaa tilaisuuden purkaa "kunniallisesti" esimerkiksi halua alistaa/ kiusata muita, (vaikka sitten omia lapsia) jos tämänkaltaista halua on.

Mutta kyllä, tähän uskontoon kasvaneena, voin sanoa, että se vammauttaa mielestäni monet ja rikkoo tavoin joista aiheutuu moninaisia mielisairauksia.

Tuossa se pointti on, se ei vammauta kaikkia. Niillä jotka säästyvät "oireilta" niin ovatko he persoonaltaan kestävämpiä, vai ovatko heidän vanhempansa terveempiä. Minun ajatus lähtee siitä, että ainakin osa JT vanhemmista on suhteellisen terveitä, jotka eivät tee lapsistaa WT-seuran pikku mannikiineja. Yli 40-vuotisen urani aikana olen huomannut, että kovimmat ongelmat ovat tulleet henkilöille, jotka ovat pakotettu WT-seuran mannikiineiksi jo lapsena, tyyliin lapsuuden väliin jättänyt pikku julistaja. Näiden pikku-julistajien isät ja äidit ovat olleet niitä kiiluvasilmiä jäykkiksiä, jotka ilman mitään suodatusta ovat toteuttaneet WT-seuran pienimmätkin vaatimukset ja oikut.

Erikoista on, että relax porukan jälkikasvua on mukana suuremmalla prosentilla, kuin kiiluvasilmäisten. Tämä huomio kylläkin aivan 100% subjektiivinen käsitys.

Mitä tarkoitat yksilöllä? Kun sanot tuossa, että näet yksilön roolin suurempana.

Ja sitten tuohon, vammauttaako Jehovan todistajissa kasvaminen kaikki. Niin. Itsehän tiedän kunnolla vain oman kokemukseni, enkä voi tietenkään väittää tietäväni miltä muista tuntuu. Tai miten he tämän aiheen näkevät.

Sen kuitenkin tiedän, että mielestäni Jehovan todistajien kasvatuksessa on niin monia metodeja joita ei pitäisi käyttää lainkaan.

Se, että lapselle opetetaan pienestä pitäen demoneista, Saatanasta, pahoista hengistä, riivatuista ihmisistä, Saatanan vallassa olosta, jne.

Myös se, että ulkopuoliset maalataan pahoiksi. Vain jo sanalla "maailmallinen", on niin negatiivinen kaiku koko yhteisössä, että väkisinkin se luo tietyn kuvan muista ihmisistä pahempina kuin Jt:t.

Vaikkakin lapsi kasvaisi hövelissä Jt perheessä, olen kuullut myös näiden taustojen omaavien lapsien painivan tänä päivänä, aikuisella iällä, sellaisten asioiden kanssa joita ei muuten ilmenisi.

[KN1]

En mä itse asiassa ole täysin sitä mieltä, että kaikkien ongelmien takana olisi uskonto.
Vanhempani ovat varmasti olleet muilla tavoin alttiita ja sitten uskonto on hoitanut loput.

Itse näen yksilön roolin suurempana. Työelämästä on kirjoitettu paljon ja useimmissa ongelmia luotaavassa julkaisussa on tullut esiin se seikka, että määrätynlaiset ihmiset hakeutuvat määrätynlaisiin tehtäviin. Uskonnossa uskon vallitsevan samat lainalaisuudet. Aikuinen hakeutuu/pysyy yhteisössä, joka antaa tilaisuuden purkaa "kunniallisesti" esimerkiksi halua alistaa/ kiusata muita, (vaikka sitten omia lapsia) jos tämänkaltaista halua on.

Mutta kyllä, tähän uskontoon kasvaneena, voin sanoa, että se vammauttaa mielestäni monet ja rikkoo tavoin joista aiheutuu moninaisia mielisairauksia.

Tuossa se pointti on, se ei vammauta kaikkia. Niillä jotka säästyvät "oireilta" niin ovatko he persoonaltaan kestävämpiä, vai ovatko heidän vanhempansa terveempiä. Minun ajatus lähtee siitä, että ainakin osa JT vanhemmista on suhteellisen terveitä, jotka eivät tee lapsistaa WT-seuran pikku mannikiineja. Yli 40-vuotisen urani aikana olen huomannut, että kovimmat ongelmat ovat tulleet henkilöille, jotka ovat pakotettu WT-seuran mannikiineiksi jo lapsena, tyyliin lapsuuden väliin jättänyt pikku julistaja. Näiden pikku-julistajien isät ja äidit ovat olleet niitä kiiluvasilmiä jäykkiksiä, jotka ilman mitään suodatusta ovat toteuttaneet WT-seuran pienimmätkin vaatimukset ja oikut.

Erikoista on, että relax porukan jälkikasvua on mukana suuremmalla prosentilla, kuin kiiluvasilmäisten. Tämä huomio kylläkin aivan 100% subjektiivinen käsitys.

Mitä tarkoitat yksilöllä? Kun sanot tuossa, että näet yksilön roolin suurempana.

Tarkoitan sitä, että uskon ihmisen suurempaan rooliin valintoja tehdessä. Äitini tausta on jonkin verran samanlainen, kuin sinun äitisi. Äidin isä oli väkivaltainen mies, jonka sota oli henkisesti vammauttanut. Äitini äiti oli heikko nainen, joka pelkäsi sotasankari miestään. Kun olin pieni, niin kuulin juttuja mummolani naapureilta, kuinka paappani oli talvisodan kk-ampujana kaatanut ryssää kuin heinää. Välirauhan aikana paappani oli saanut lääkintämiehen koulutuksen ja kuulemma jatkosodan alussa ei paappani "hoidon" jäljiltä yhtään venäläistä haavoittunutta sotavankia selvinnyt hengissä. Tuollainen mies sitten palasi 1944 lapsiperheen isäksi.

Äitistäni ilmeisesti kasvoi jonkinsortin narsisti. 1960 ja 1970 lukujen vaihteessa jehovantodistaja sitten saapui ovellemme ja painajainen alkoi siitä. Jehovantodistajuus sopi täydellisesti äitini narsismiin, joka toteutti pilkunpäälle kylmästi kaikki silloin vielä 1980-lukuakin sekopäisemmät ajatukset. En rupea väittelemään kanssasi painajaisen suuruudesta, mutta väitän, että sinä voit jopa jäädä toiseksi.

Kaikesta tästä huolimatta ymmärrän, että uskonto oli väline, joka sopi äitini tarpeisiin. Jos se ei olisi ollut jehovantodistajuus, niin se olisi voinnut olla kommunismi ja me lapset olisimme olleet pikku pioneereja matkalla kommunisteiseen utopiaan. Äitini on ilkeä ja jehovantodistajuus antoi kulissin olla samaan aikaan kunniallinen, mutta myös rauhassa toteuttaa psyykkeensä pimeitä puolia.

Ja sitten tuohon, vammauttaako Jehovan todistajissa kasvaminen kaikki. Niin. Itsehän tiedän kunnolla vain oman kokemukseni, enkä voi tietenkään väittää tietäväni miltä muista tuntuu. Tai miten he tämän aiheen näkevät.

Sen kuitenkin tiedän, että mielestäni Jehovan todistajien kasvatuksessa on niin monia metodeja joita ei pitäisi käyttää lainkaan.

Se, että lapselle opetetaan pienestä pitäen demoneista, Saatanasta, pahoista hengistä, riivatuista ihmisistä, Saatanan vallassa olosta, jne.

Myös se, että ulkopuoliset maalataan pahoiksi. Vain jo sanalla "maailmallinen", on niin negatiivinen kaiku koko yhteisössä, että väkisinkin se luo tietyn kuvan muista ihmisistä pahempina kuin Jt:t.

Vaikkakin lapsi kasvaisi hövelissä Jt perheessä, olen kuullut myös näiden taustojen omaavien lapsien painivan tänä päivänä, aikuisella iällä, sellaisten asioiden kanssa joita ei muuten ilmenisi.

Tuossa on asiaa.
Olen silti osin eri mieltä. Vanhemmilla on suuri valta suodattaa perheessä sitä sontaa, mikä sinne ulkopuolelta tunkee. Minulla on rutkasti sinua enemmän kokemusta jehovantodistajuudesta, kuin sinulla. Olen tavannut poikkeuksellisen tasapainoisia jehovantodistajia, jotka on kasvatettu todistajaksi. Joitakin on mennyt toisin, kuin minulla ja sinulla ja uskon, että se toisin on kotiolot.

Minun häiriintyneisyys on näyttäytynyt pakonomaisena naisten kaatamisena ja 10-vuoden putkena anabolisten steroidien väärinkäyttönä. Tietenkin sekoilu täällä on oma lukunsa.

Kaikesta huolimatta näen, että olen enemmän narsismin, kuin jehovantodistajuuden vammauttama.

[Kivikko]

Minäkin vuorostani yllätyn (positiivisesti) että olen KN1:n kanssa näköjään ainakin osittain samaa mieltä. Mielestäni omaa lapsuuttani on vammauttanut sekä äitini narsistisuus että jehovantodistajuus, välillä toisiinsa sekoittuneina, toisinaan toisistaan erillisinä vaikuttajina. Näiden erottaminen toisistaan ja niiden erojen tunnistaminen on ollut minullekin pitkän työn ja tuskan takana, enkä edelleenkään täysin voi niitä erotella, kun ne ovat samassa persoonassa nähtävillä samanaikaisesti.

Äitistäni ilmeisesti kasvoi jonkinsortin narsisti. - - Jehovantodistajuus sopi täydellisesti äitini narsismiin, joka toteutti pilkunpäälle kylmästi kaikki silloin vielä 1980-lukuakin sekopäisemmät ajatukset. - -

Kaikesta tästä huolimatta ymmärrän, että uskonto oli väline, joka sopi äitini tarpeisiin. Jos se ei olisi ollut jehovantodistajuus, niin se olisi voinnut olla kommunismi ja me lapset olisimme olleet pikku pioneereja matkalla kommunisteiseen utopiaan. Äitini on ilkeä ja jehovantodistajuus antoi kulissin olla samaan aikaan kunniallinen, mutta myös rauhassa toteuttaa psyykkeensä pimeitä puolia.

Tämä teksti voisi olla minunkin kirjoittamaa. Uskonto oli myös omalle äidilleni vallan käytön väline ja tapa saavuttaa muiden hyväksyntä.

Kaikesta huolimatta näen, että olen enemmän narsismin, kuin jehovantodistajuuden vammauttama.

Koen asian samalla tavoin. Jehovantodistajuuden jättämät arvet eivät ole niin syvät kuin oman vanhemman kieroutuneisuuden jättämä vimmainen tuho. Jehovantodistajuuden jättämiä arpia olen saanut korjattua näkyvästi jo parissa vuodessa, mutta narsismin sieluun ja sopukoihin jättämät arvet eivät välttämättä koskaan tule täysin parantumaan, vaikka arpikudosta onkin jo kehittynyt.

En kuitenkaan halua väheksyä jehovantodistajuudessa esiintyviä narsistisia piirteitä, enkä sitä että uskontoa voidaan käyttää mielivaltaisesti omiin narsistisiin tarkoitusperiin. Uskonnon tulisi saada aikaan hyvää- eikä pahaa hedelmää. Näin ei ole kohdallani käynyt.

p.s. Myös minä tunnen poikkeuksellisen tasapainoisia Jt:ia muutaman, mutta he tosiaankin ovat harvoja poikkeuksia, eivät keskivertoja. Lopulta heidänkin on pakko taipua tottelemaan "mitä tahansa saamiamme ohjeita, vaikka ne eivät kenties näyttäisikään inhimilliseltä kannalta katsottuna tai strategisesti järkeviltä".

[Robyn]

Tarkoitan sitä, että uskon ihmisen suurempaan rooliin valintoja tehdessä. Äitini tausta on jonkin verran samanlainen, kuin sinun äitisi. Äidin isä oli väkivaltainen mies, jonka sota oli henkisesti vammauttanut. Äitini äiti oli heikko nainen, joka pelkäsi sotasankari miestään. Kun olin pieni, niin kuulin juttuja mummolani naapureilta, kuinka paappani oli talvisodan kk-ampujana kaatanut ryssää kuin heinää. Välirauhan aikana paappani oli saanut lääkintämiehen koulutuksen ja kuulemma jatkosodan alussa ei paappani "hoidon" jäljiltä yhtään venäläistä haavoittunutta sotavankia selvinnyt hengissä. Tuollainen mies sitten palasi 1944 lapsiperheen isäksi.

Äitistäni ilmeisesti kasvoi jonkinsortin narsisti. 1960 ja 1970 lukujen vaihteessa jehovantodistaja sitten saapui ovellemme ja painajainen alkoi siitä. Jehovantodistajuus sopi täydellisesti äitini narsismiin, joka toteutti pilkunpäälle kylmästi kaikki silloin vielä 1980-lukuakin sekopäisemmät ajatukset. En rupea väittelemään kanssasi painajaisen suuruudesta, mutta väitän, että sinä voit jopa jäädä toiseksi.

Kaikesta tästä huolimatta ymmärrän, että uskonto oli väline, joka sopi äitini tarpeisiin. Jos se ei olisi ollut jehovantodistajuus, niin se olisi voinnut olla kommunismi ja me lapset olisimme olleet pikku pioneereja matkalla kommunisteiseen utopiaan. Äitini on ilkeä ja jehovantodistajuus antoi kulissin olla samaan aikaan kunniallinen, mutta myös rauhassa toteuttaa psyykkeensä pimeitä puolia.

....

Tuossa on asiaa.
Olen silti osin eri mieltä. Vanhemmilla on suuri valta suodattaa perheessä sitä sontaa, mikä sinne ulkopuolelta tunkee. Minulla on rutkasti sinua enemmän kokemusta jehovantodistajuudesta, kuin sinulla. Olen tavannut poikkeuksellisen tasapainoisia jehovantodistajia, jotka on kasvatettu todistajaksi. Joitakin on mennyt toisin, kuin minulla ja sinulla ja uskon, että se toisin on kotiolot.

Minun häiriintyneisyys on näyttäytynyt pakonomaisena naisten kaatamisena ja 10-vuoden putkena anabolisten steroidien väärinkäyttönä. Tietenkin sekoilu täällä on oma lukunsa.

Kaikesta huolimatta näen, että olen enemmän narsismin, kuin jehovantodistajuuden vammauttama.

Mä en todella kyseenalasta kenenkään kokemuksia, ja erittäin mielelläni myönnän, että minun kokemukseni lapsuudessa, ei ole pahimmasta päästä.
En ole sitä myöskään mielestäni missään vaiheessa väittänyt.

Itse koen kirjoittamisen mahdolliseksi ja koen mahdolliseksi avata niitä omia kokemuksia tavalla jonka monet ovat kokeneet todella henkilökohtaiseksi. Ja näiden mahdollisuuksien kautta toivon todella voivani auttaa jotakuta.

Tietysti tiedän, että joku tulee lukemaan blogiani ja toteamaan, että "Vittu mitä paskaa."
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä

Sitten mitä tulee tuohon narsismin vs. uskonnon vammauttama - aiheeseen...

Omalla kohdalla näen tilanteen näin: jos äitini ei olisi niin narsistinen kuin on, olisin mitä luultavimmin vielä pahemmin tämän uskonnon vammauttama. Äitini oman persoonan ollessa niin rikki kuin mitä oli, hän veti ison osan huomiostani pois uskonnosta olemalla itse niin sekopäinen.
Jos tätä "harhautusta" ei olisi ollut, olisin varmasti rypenyt tuossa uskonnossa paljon syvemmällä.

Mutta koska tajusin jo varhaisessa vaiheessa äitini päässä olevan muutakin vikaa kuin uskonto, se auttoi minua ajattelemaan, että enpä taidakaan niin täysin kaikkea tuon ihmisen suusta myöskään uskoa.

Vuosia uskonnosta lähtemisen jälkeen olin todella vihainen äidilleni ja en todella pelkästään sen takia, että hän on Jt, vaan siksi, että hän on omalla sairaudellaan saastuttanut monen ihmisen elämää.

Nykyisin olen ymmärtänyt, että jos äitini ei olisi Jt, ei hän olisi kuitenkaan tehnyt tätä tekoa joka minut on vammauttanut kaikista pahiten. Eli hylännyt minua, kun kerroin, etten Jt halua olla.

Menettämisen pelko, läheisriippuvuus, äärimmäinen itsenäisyys jne asiat ovat kuormittaneet mun elämää helvetisti. Ja nämä kaikki johtuvat nimenomaan tästä hylätyksi tulemisen kokemuksesta jonka koin vain ja ainoastaan tämän uskonnon takia. (toki se kuinka tähän tilanteeseen, jossa koko perheeni on uskonnossa mukana, on johtanut mm siitä, että äitini on ollut narsistinen, mutta narsisti ei kuitenkaan tietääkseni käske kaikkia hylkäämään ketään koska hän ei usko Jehovaan...)

Koska kun tämä kaikki tapahtui, ei minua hylännyt vain minun perheeni, vaan myös ystäväni. En edelleenkään voi luottaa ihmisten pysyvän elämässäni tekemättä töitä tämän luottamuksen eteen.

....

KN1 - en todella epäile, etteikö sinulla olisi Jehovan todistajista pidempää/laajempaa kokemusta. Mä yritänkin puhua kokoajan vain omista kokemuksistani, en siis yritä puhua niin, että se olisi totta jokaisen kohdalla.

Yhteneväisiä tekijöitähän meillä kaikilla varmasti joissain asioissa on, mutta tapoja ajatella ja kokea asiat, on niin monia kuin meitä ihmisiä täällä maan päällä vilisee...

[KN1]

Yhteneväisiä tekijöitähän meillä kaikilla varmasti joissain asioissa on, mutta tapoja ajatella ja kokea asiat, on niin monia kuin meitä ihmisiä täällä maan päällä vilisee...

Näin se on.

Itse olen luopunut jo kauan sitten ehdottomista totuuksista. Joskus on ollut niin kovaa, että punttisalilla joskus kultaisella 1990-luvulla tuli melkein tappelu eri treenimetodeilla treenaavilla.
Itselle bulgarialainen metodi oli lähes pyhä asia

Tarpeeksi omistautunut joukko saa lähes mistä tahansa asiasta sellaisen väännön, että oksat pois.

Blogisi on hyvä. Näen itseni monessa kohtaa.

[Robyn]

Hei vaan kaikille taas,

Tulen nyt tänne myös huutelemaan, kun en ole vielä saanut tarpeeksi kasaan porukkaa projektia varten

Me ollaan tosiaan mun ystävän kanssa tekemässä valokuvanäyttelyä mun jt menneisyyteen liittyen.
Ja nyt kun ollaan löydetty kuviin lapsia, esittämään minua, haluaisin kysellä, että löytyisikö tältä forumilta ihmisiä jotka lähtisivät meitä projektiin auttamaan?

Multa voi kysellä lisätietoja Tarvittais aikuisia miehiä ja naisia kuviin ja mitään aikaisempaa kokemusta ei tarvi olla.

-Sanna

[YksinäinenSusi]

aika rankkoja kokemuksia äidin taholta ovat monet kokeneet, oli hyvä lukea näitä, koska olen luullut että olen pahiten kärsinyt äitini vuoksi, mutta en näköjään olekaan...

esim äitini ei ole minua hylännyt ... vaan toisinaan soittelee puhelimella ja voin mennä siellä käymään ... vaikka äidin juttuja ei saata kauan kuunnellakaan, kun hän on niin katkera, mutta ei äiti selvinpäin ole paha ollenkaan, vain päissään ..

[mymmeli]

Pakko kommentoida tuohon narsismi asiaan. Joku tässä ketjussa kirjoittavista pohti, että mahtaako narsismi olla geeneissä. Itse olen kuullut psykologian tunneilla, että narsismi ei ole geeneissä vaan kasvatuksen tulos. Tällaisista kirjatiedoista voidaan tietysti olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen niin, että se ei ole geeneissä, vaan tällainen tunne-elämän vaurio on kasvatuksen tulosta.

[Suurenmoinen etu]

Pidän tästä EX-JT -tytön blogista, koska siinä blogisti avautuu rehellisesti, "anteliaasti", niinkin kipeästä asiasta kuin tuhoutuneesta äitisuhteesta. Tämä aihe puhuttelee suoraan minua, koska olen kokenut jotakin samankaltaista. Toivon tietysti, että me kaikki joilla on ONGELMA äidin kanssa, voisimme vielä joskus päästä onnellisempaan tilanteeseen, että vaikeudet lievenisivät tai peräti poistuisivat. Mutta sitä odotellessa on huojentavaa kuulla, että myös toisilla on tällaisia tuskia tuskailtavanaan. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että tällainen dilemma tuodaan esille näin avoimesti. Kirjoittaja toisin sanoen panee persoonansa peliin, mikä mielestäni on ensimmäinen edellytys kunnolliselle tekstille.

Tuosta narsismista minulla on myös jotakin sanottavaa. Narsismi on sanana kauhean kätevä ja sitä viljelläänkin siellä ja täällä eri yhteyksissä. Kuitenkin - luettuani aiheesta erinäisiä tutkimusraportteja ja nettijuttuja - en edelleenkään kykene kiteyttyämään tätä salaperäistä narsismin käsitettä sen tarkemmin kuin päätelmällä: Narsisti = paskiainen.

Olen yrittänyt soveltaa narsisti- nimikettä joihinkin tuttaviini, ja törmännyt merkillisiin vaikeuksiin. Narsismin toteamiseksi on olemassa erilaisia "tarkastuslistoja" joissa on lueteltu narsistin ominaisuuksia, ja jos tarpeeksi monta siitä listasta osuu kohdalle, on varmaankin kyseessä narsisti. On kuitenkin pulmallista saada tarpeeksi osumia hyvinkin paskiaismaisesti käyttäytyvän ihmisen diagnoosiin. Usein ne tarvittavat lisäpisteet täytyy kaivaa OLETTAMALLA erinäisiä juttuja tämän ihmisen pääkopan SISÄISISTÄ liikkeistä, kuten motivaatioista ja kuvitelmista. Esimerkiksi tunteettoman julkeasti käyttäytyvä tyyppi saattaakin vain yrittää peitellä sisäistä arkaa kohtaansa. Sitten minun pitää vain olettaa, ettei siellä sisällä olekaan sitä arkaa kohtaa, että hän on sisukseen saakka sitä miltä näyttääkin.

[KN1]

Narsisti = paskiainen.

Olen yrittänyt soveltaa narsisti- nimikettä joihinkin tuttaviini, ja törmännyt merkillisiin vaikeuksiin. Narsismin toteamiseksi on olemassa erilaisia "tarkastuslistoja" joissa on lueteltu narsistin ominaisuuksia, ja jos tarpeeksi monta siitä listasta osuu kohdalle, on varmaankin kyseessä narsisti.

Niin, varmasti enemmän narsisti, kuin Äiti Teresa

On kuitenkin pulmallista saada tarpeeksi osumia hyvinkin paskiaismaisesti käyttäytyvän ihmisen diagnoosiin. Usein ne tarvittavat lisäpisteet täytyy kaivaa OLETTAMALLA erinäisiä juttuja tämän ihmisen pääkopan SISÄISISTÄ liikkeistä, kuten motivaatioista ja kuvitelmista.

Lähes 50-vuoden kokemuksella omasta äidistä totean, mitään oletuksia ja kaivamisia ei enää tarvitse tehdä.

Esimerkiksi tunteettoman julkeasti käyttäytyvä tyyppi saattaakin vain yrittää peitellä sisäistä arkaa kohtaansa.

Ottaen huomioon äitini tempaukset, niin tuota sisäistä arkaa kohtaa, onkin sitten peitelty varsin perusteellisesti. Viimmeksi uhkaili testamentata rahansa järjestölle, kun kaikki sanomiseni eivät miellyttäneet. No, täytyypä seuraavalla keralla ajatella "sisäistä arkuutta se äiti siinä vain peittelee"

Sitten minun pitää vain olettaa, ettei siellä sisällä olekaan sitä arkaa kohtaa, että hän on sisukseen saakka sitä miltä näyttääkin.

Kerran matkallani toisella puolella maailmaa sairastuin. Sairaala totesi, että me emme tunne tuota suomalaista vakuutusyhtiötä, että cässiä vain tiskiin. Soitin äidilleni, että saisiko lainaa. Vastaus oli "omillaan täytyy tulla toimeen, kun kotoa on lähtenyt"
Oli se hauskaa ripulissa ja kovassa kuumeessa ruveta rahaa haalimaan kasaan, kun tiesi, ettei sitä ylimääräistä ole muilla, kuin omalla äidillä.

Sielä kyllä hivenen tuli mieleen, ettei mitenkään kovin empaattinen ihminen tuo minun mutsi ole. Mikään "arka kohta" äitini sisällä ei ole koskaan hyppinyt silmille.

[Suurenmoinen etu]

Oh, osanottoni äitisi suhteen, KN1 Ehkäpä hän saa vaadittavat pointsit. En kuvailisi myöskään omaa äitiäni esim. sanoilla lämmin, rakastava tai sydämellinen. Olen kohtuullisen hajalla äiti-asiani kanssa ja ihan valmis leimaamaan hänet vaikka miksi. Ja annan muillekin luvan nimittää ihmisiä narsisteiksi. Kun pahalle ololle löytää selityksen, nimen, se voi jo pelkästään tällä nimeämisellä hieman helpottaa. Voimia kaikille kanssakärsijöille!

[KN1]

Olen kohtuullisen hajalla äiti-asiani kanssa ja ihan valmis leimaamaan hänet vaikka miksi. Ja annan muillekin luvan nimittää ihmisiä narsisteiksi. Kun pahalle ololle löytää selityksen, nimen, se voi jo pelkästään tällä nimeämisellä hieman helpottaa. Voimia kaikille kanssakärsijöille!

Meitä näköjään riittää.

Olen koko ikäni rakentanut syyllisyydentunnoissa myyttiä rakastavasta yksinhuoltaja jehovantodistajaäidistä, joka on taistellut leijonan lailla lapsiensa puolesta.
Äitini kiljuessa vielä aikuisena "räppäävistä kakaroistaan" olen painanut pääni pois ja uskotellut itselleni, että äitini selitys menneisyydestä on oikea.

Muistan lapsuuden konventtimatkan, josta äitini vieläkin vaahtoaa. Olimme lähteneet junalla konventtiin, juna lähti joskus klo 06:00 Silloin torstait olivat ensimmäinen konventtipäivä. En edes muista olimmeko saaneet aamupalaa, mutta olimme myöhässä ja tulimme paikalle iltapäiväohjelmaan. Äitini on vieläkin loukkaanutunut minulle, koska olin 8-vuotiaana (räppäävänä kakarana) iltapäivällä kehdannut inistä ruokaa, jota ilman olimme olleet vähintään klo 05:stä (minun muistikuvan mukaan siinä kiireessä ei mitään aamupalaa tarjoiltu).
Yli 40-vuotta myöhemmin äitini jaksaa tuosta konventticeissistä vaahdota. Kuulemma pilasin ensimmäisen konventtipäivän.

Nyt, kun äitini vanhenee, tilanne vain pahenee. Yhä uudelleen nousee keskusteluun tarinoita, joita meidän lasten tai minun pitäisi hävetä, vaikka jutut ovat mielestäni sen kaltaisia, että äitini pitäisi hävetä.

Pikku hiljaa päässäni rakentama myytti urheasta jehovantodistaäidistä alkaa pahan kerran murtua. Pikku hiljaa uskaltaa todeta, että meidän lapsuus oli ihan perseestä.

[Robyn]

Muistan lapsuuden konventtimatkan, josta äitini vieläkin vaahtoaa. Olimme lähteneet junalla konventtiin, juna lähti joskus klo 06:00 Silloin torstait olivat ensimmäinen konventtipäivä. En edes muista olimmeko saaneet aamupalaa, mutta olimme myöhässä ja tulimme paikalle iltapäiväohjelmaan. Äitini on vieläkin loukkaanutunut minulle, koska olin 8-vuotiaana (räppäävänä kakarana) iltapäivällä kehdannut inistä ruokaa, jota ilman olimme olleet vähintään klo 05:stä (minun muistikuvan mukaan siinä kiireessä ei mitään aamupalaa tarjoiltu).
Yli 40-vuotta myöhemmin äitini jaksaa tuosta konventticeissistä vaahdota. Kuulemma pilasin ensimmäisen konventtipäivän.

Nyt, kun äitini vanhenee, tilanne vain pahenee. Yhä uudelleen nousee keskusteluun tarinoita, joita meidän lasten tai minun pitäisi hävetä, vaikka jutut ovat mielestäni sen kaltaisia, että äitini pitäisi hävetä.

Pikku hiljaa päässäni rakentama myytti urheasta jehovantodistaäidistä alkaa pahan kerran murtua. Pikku hiljaa uskaltaa todeta, että meidän lapsuus oli ihan perseestä.

KN1 - Miksi sä olet edelleen tekemisissä äitisi kanssa?

Tiedän, etten todella kysy nyt yksinkertaista kysymystä. Tiedän, että tämä saattaa loukata jo pelkkänä kysymyksenä. Täysin omasta mielenkiinnostani ja siitä sairaalloisesti tarpeesta saada hyväksyntä omalta äiditäni, tätä kysyn.

Miksi olet tekemisissä ihmisen kanssa joka saa sinut voimaan pahoin?

Mä olen yrittänyt nyt tehdä kaikkeni, että äitini ei pitäisi muhun yhteyttä. Olen vaihtanut puhelinnumeroani, pyytänyt ihmisiä olemaan jakamatta sitä kellekään. Olen muuttanut osoitteeseen jota ei alunperin päivitetty edes väestörekisteriin. Mutta nykyisin osoite on näkyvillä. Puhelinnumeroni on salainen… jne.

Koska tiedän, että jos äitini ottaisi minuun yhteyttä, ei minulla olisi loputtomiin voimia pitää häntä kaukana. Ja tämä ihminen on minulle kuin myrkkyä.

[Mievaan]

itse omasta kokemuksesta voisin kuvata narsistia sanoilla manipuloija, tunteeton, huomionhakuinen, täynnä itseensä, alistaja, kontrollifriikki, ylimielinen, pomomainen/vallanhaluinen. Usein ainoa lapsi tai isosta lapsikatraasta äidin lellikki, joka on aina saanut tahtonsa läpi. Keinoja kaihtamatta käyttää ihmisiä, asioita ja tilanteita hyödyksi oman aseman pönkittämiseen. Useasti mahtava näyttelijä, saattaa olla toisille tosi mukavakin, jos sillä saa tehtyä jotain, mutta toisille erittäin ilkeä, joskus väkivaltainen. Kiristäminen ja valehtelu ei ole tuntemattomia. Useasti kuvittelevat, että he ovat täydellisiä ja kaikissa muissa on vika.