Tullee parempia, mutta ihan ei-jt:nkommentteja:sirpa-leena kirjoitti:Kovanyrkin innoittamana laittaisin listaan:
1. Esiintymisvalmiuksien saaminen. Julkisten puheiden pitäminen niin, että kuuntelijoiden mielenkiinto pysyy yllä ja puheen kesto on ajoitettu oikein. Myös teokraattisen palveluskoulun ohjekirjan avulla "maallisen tiedon" opettaminen tavoittaa kuulijat heidän pohjakoulutuksestaan huolimatta.
2. Raamatun yleispätevien viisauksien tunteminen ja tietäminen ja niiden periaatteiden soveltaminen käytäntöön.
3. Kun on perusminältään itsekäs töksäys (kuten olen), opetti JT-vuodet ottamaan muut huomioon ihan toisella tapaa kuin olisi käynyt ilman JT-myllyä
4. Oppi mielestäni on edellen kaunis (ehkä minulla oli siitä oma sovellus, kun en koskaan uskonut niin suureen hävitykseen kirjaimellisesti, vaan ajattelin tulkinnan johtuvan epätäydellisyydestä)
5.Palvelualttius, joka joidenkin todistajien keskuudessa vallitsi, teki minuun vaikutuksen ja olen yrittänyt jäljitellä sitä nykyisessä työssäni.
1.Esiintymisvalmiutta saa muualtakin. Maallista "tietoa" ei pidä sellaisen opettaa, joka saa oppinsa ainoastaan palveluskoulun ohjekirjasta.
2. Raamatun viisaudet ovat juuri mitä sanoit - yleispäteviä, eli eivät riipu Raamatusta millään tavoin. Kristityt mielellään omivat korkeat moraaliset arvot, vaikka ne ovat olemassa täysin ilman koko kristinuskoakin.
3.Kyllä elämäkin opettaa pois itsekkyydestä,jos se ko. yksilön kohdalla on yleensä mahdollista. Oikeastiko et ole koskaan törmännyt töksähtelevään ja itsekkääseen todistajaan??
4. Olet harhaoppinen. Teet "luterilaiset", eli muodostat oman kivan version uskonnosta. Et usko niin suureen hävitykseen? Kuinka suuren osan maailman väestöstä Jumala saa tuhota, että oppi säilyy kauniina?
5. Hyvään palveluun olen törmännyt varsin usein ihan ilman uskonnollisia oppeja taustalla.